Kankaat

Hellinin tarina on saanut alkunsa halusta yhdistää taide ja arjen käyttöteksiilit ja tuoda ihmisten elämään väriä ja iloa. Kauneuden ja käyttömukavuuden lisäksi laatu on asia, josta emme ole valmiita tinkimään: haluamme, että tuotteemme ovat pitkäikäisiä ja käyttöä kestäviä.

Ekologisuus ja eettisyys ovat oleellinen osa yrityksemme arvopohjaa. Kankaamme painetaan Euroopassa, ja haluamme olla perillä koko tuotantoketjusta aina raaka-aineiden tuotannosta alkaen. Meillä on esimerkiksi tiedossamme lammasfarmi, josta merinovillamme villa tehtaalle tulee.

Kuva: Ava Hällström

Hellinin puuvillapohjaiset kankaat tuotetaan pääosin Portugalissa, missä on pitkä tekstiilituotantoperinne ja vahva osaaminen. Puuvillaneulokset tehdään pitkäkuituisesta puuvillasta, joka ei nyppyynny ja nöyhtäänny käytössä kuten lyhytkuituinen puuvilla.

Kankaat painetaan luomulaadulle silloin kun se ei johda laadun kärsimiseen. Laadukkuus on pidemmän päälle ekologista ja taloudellista , joten valitessa kangaslaatuja Hellinille, hyvä laatu on tärkeämpi kriteeri kuin luomuviljely, jossa on myös omat ongelmansa, esimerkiksi suuri vedenkulutus.

Kuva: Ava Hällström

Pellava on luonnostaan ekologinen, lähellä kasvava kuitu, joka ei vaadi paljon vettä eikä torjunta-aineita kasvaakseen hyvin. Pellavalla on myös paljon erinomaisia käyttöominaisuuksia, joiden vuoksi tarjolla on kuoseja myös pellavakankaalle painettuna.

Kuva: Ava Hällström

Digitaalinen painotekniikka mahdollistaa pikkutarkat kuviot ja miljoonien värisävyjen käytön vain muutaman sijaan, kuten perinteisessä rotaatiopainossa. Digitaalinen painaminen on ympäristöystävällistä, koska painoväriä ei jää yli vesistöön huuhdeltavaksi, vaan sitä käytetään painoprosessissa täsmällinen määrä.

Digitaalisesti painaminen ei onnistu tummille kankaille, joten pohjana on aina valkoinen tai harmaa kangas. Pientä vaaleaa haitua saattaa nousta pesuissa tummiin painokohtiin, mutta laadukkaan, pitkäkuituisen puuvillan käyttäminen minimoi tämän haitan. Jos pieni vaalean nukan nouseminen pintaan häiritsee sinua, suosittelemme vaaleampia pohjavärejä sekä läpivärjättyjä kankaita.

Kuva: Ava Hällström

Merinovilla on eettisesti tuotettua, mulesing-vapaata ja hienointa saatavilla olevaa luomulaatua, jossa kuidut ovat mahdollisimman ohuita ja siten pehmeitä iholla. Merinovilla on monilta ominaisuuksiltaa ylivertainen, kosteutta iholta pois siirtävä ja  kehon lämpötilaa säätelevä, likaa hylkivä, antibakteerinen ja itseään puhdistava kuitu. Villan luonnollinen lanoliini reagoi ilman hapen kanssa saaden aikaan puhdistumisen ja villavaatteen parasta hoitoa on tuulettaa sitä yön yli (vaikka henkarissa) ja puhdistaa mahdolliset tahrat paikallisesti.

Hellinin merinovillat voi pestä koneessa villanpesuohjelmalla, ja huuhteluainelokeroon kannattaa lorauttaa pieni määrä villan hoitoainetta (lanoliinia) jolloin villan pehmeys ja kaikki hyvät ominaisuudet säilyvät. 100% merinovillan voi vaikka silputa kompostoriin elinkaarensa loppupäässä, sillä se on täysin biologisesti hajoava.  

Kaikki Hellinin kankaat ovat tietysti myös Öko-Tex-sertifioituja eivätkä sisällä kemikaalijäämiä.

Kuva: Ava Hällström

Pssst! HELLIN PAINTBOX on paikka, josta löydät kahdelletoista värivuodenajalle teetettyjä kankaita. Värit on suunniteltu vuodenaikojen värikarttojen sekä Pantonen värikoodien avulla, joten voit luottaa siihen, että ne ovat värivuodenaikasi mukaisia. Väriteoria on todellista ja todella mielenkiintoista! Kankaita voi toki käyttää, vaikka ei noudattaisikaan värivuodenaikoja.